sunnuntaina, toukokuuta 15, 2011

Tofuton pitopiirakka

Vietimme tänä viikonloppuna kotimme tupaantuliaiset. Tarjottavien lista paisui viikon aikana sen verran, että kokkailuun ja valmisteluun kului koko perjantai-ilta ja puolet lauantaista. Lopulta aika iisiä siis.

Tarjottavat olivat ensinnäkin itse tehtyjä ja toiseksi täysin vegaanisia (lukuun ottamatta viinirypäle-halloum-cocktailpaloja). Menestyksiksi osoittautuivat ainakin paprika-pähkinätahna sekä kinuski-jäädykekakku. Mukana oli myös tofupyöryköitä, kahdenlaisia crackereitä, tuunattua hummusta sekä maapähkinävoi-suklaacookieita. Aloitan postailun kuitenkin ainoalla jossain määrin epäonnistuneella tekeleellä.

Tein vegaanista pitopiirakkaa Chocochilin ohjetta soveltamalla. Tuplasin ainekset, jotta sain piirakkaa pellillisen, ja korvasin parsakaalit sienillä. Mutta oi ja voi. Vasta vetäessäni piirakkaa uunista tajusin, että olin unohtanut oleellisen ainesosan jääkaappiin. Näin ollen savutofu jäi odottamaan päivää parempaa, ja pitopiirakasta tuli pelkästään sieninen ja sipulinen sellainen. Eipä siinä, hyvinhän tuo tuntui maistuvan. Vain yksi pala jäi.

Menestyksekkäämpien tarjottavien ohjeet seuraavat pian.


Vegaaninen pitopiirakka

6 dl jauhoja (esim. 2 dl graham- ja 4 dl vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
150 g margariinia
2 dl maustamatonta soijajogurttia
n. 4 rkl vettä

300 g sieniä (esim. herkku- tai kastanjasieniä)
2-3 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
(1 pkt savutofua)

4 dl maustamatonta jogurttia
1 tl suolaa
1 tl basilikaa
0,5 tl pippuria

Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Nypi rasva joukkoon ja lisää jogurtti sekä vesi. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina leivinpaperilla päällystetylle tai rasvatulle syvälle uunipellille. Esipaista pohjaa 225 asteessa viitisen minuuttia.

Puhdista ja pilko sienet. Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita öljyssä paistinpannulla. Lisää pilkotut sienet ja anna paistua miedolla lämmöllä hetki. (Jos muistat hankkineesi savutofua, pilko paketillinen ja lisää sienten ja sipulien joukkoon paistumaan.) Ota pannu pois liedeltä.

Sekoita jogurttiin mausteet ja lisää seos sieni-sipulipaistoksen joukkoon. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes piirakka näyttää mukavan kypsältä. Anna jäähtyä ja tarjoile kavereille.

Ei kommentteja: