perjantaina, kesäkuuta 03, 2011

Syökö vege spydäriä?

Khyl syö! Ei välttämättä yöllä grilliltä hakemalla, sillä sieltä tuskin lihatonta pyttipannua löytyy, mutta kotona kasviksista kokkaillen toki. Luulen, etten ole koskaan lihaisaa spydäriä syönytkään. Tofusta tehty vegeversio on sen sijaan maistunut viime aikoina pariinkin otteeseen.

Nopeasti valmistuva pyttipannu on loistava ruoka jämien (esim. keitettyjen pottujen, porkkanoiden tai lanttujen) uusiokäyttöön. Hienostelutuulella ollessaan lisukkeeksi saattaa paistaa vaikkapa itketettyjä munakoisoviipaleita.

Kasvispyttipannu

4-6 perunaa
2 porkkanaa
1-2 sipulia
(2-3 valkosipulinkynttä)
paketillinen kylmäsavutofua tai marinoitua maustamatonta tofua (tai 4-5 soijanakkia)
öljyä
suolaa
pippuria
(vettä)

lisukkeeksi ketsuppia, paistettuja kananmunia tai munakoisoviipaleita

Harjaa perunat ja porkkanat, jos ne ovat luomua tai varhaisversioita. Muussa tapauksessa kuori ne. Laita perunat kattilaan kiehuvaan veteen, aseta ritilä päälle ja porkkanat ritilälle samanaikaisesti höyrystymään. Porkkanat voi myös kiehauttaa yhdessä perunoiden kanssa. Anna juuresten kypsyä noin 12 minuuttia. Kuori ja silppua tällä välin sipulit ja valkosipulinkynnet.

Paloittele kypsät juurekset ja tofu tai soijanakit. Paista isolla pannulla ensin sipulit. Lisää juurekset ja lopuksi vielä tofu. Paistele hetki. Lisää tarvittaessa vettä ja mausta. Nauti vähintäänkin hyvän ketsupin ja seuran kera.

Ei kommentteja: